Mikä huolettaa?

Kuusi tärkeää asiaa lapsivedenmenosta

Joillakin äideillä lapsivesi tulee vauhdilla synnytyksen yhteydessä, kun taas toisilla vettä tihkuu ulos jo viikkoja ennen laskettua aikaa. Ennenaikainen lapsivedenmeno ei ole tiettyjen raskausviikkojen jälkeen mikään katastrofi, mutta sitä kannattaa pitää silmällä. HUS:n Naistenklinikan perinatologi, erikoislääkäri Vedran Stefanovic vastaa raskaana olevien tärkeisiin kysymyksiin ennenaikaisesta lapsivedenmenosta.

1. Mitä lapsivesi on ja mihin sitä tarvitaan?

Lapsivesi suojelee sikiötä ulkoisilta uhkilta, auttaa tätä liikkumaan mahassa ja kehittää vauvan keuhkoja ja ruoansulatusjärjestelmää. Se on nestettä, jossa on tärkeitä sikiötä suojaavia aineita, kuten valkuaisaineita sekä rasva- ja aminohappoja.

“Lapsiveden ansiosta sikiö saa kasvaa turvallisesti äidin mahassa”, sanoo Vedran Stefanovic.

Lapsiveden ansiosta vauva pääsee liikuttelemaan käsiään ja jalkojaan kohdussa, mikä tarkoittaa, että vauvan lihakset ja luusto kehittyvät. Lapsivesi myös suojelee vauvaa bakteereilta, tulehduksilta, äkillisiltä iskuilta ja liikkeiltä.

Lapsivesi muodostuu äidin kohtuun ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana ja sen määrä lisääntyy koko raskausajan. Alkuraskaudessa lapsivettä on vain muutama millilitra, mutta myöhemmin veden määrä on jopa litrasta puoleentoista litraa. Lapsiveden määrä pienenee jälleen loppuraskautta kohden, kun vauva nielee vettä.

2. Mitä ennenaikainen lapsivedenmeno tarkoittaa?

Ennenaikaista lapsivedenmenoa seuraa yleensä ennenaikainen synnytys.

Sikiökalvo pitää lapsiveden turvallisesti kohdun sisällä. Normaalisti sikiökalvo repeää ja lapsivesi menee vasta synnytyksen yhteydessä tai muutamasta tunnista vuorokauteen ennen synnytystä. Jos lapsivesi menee ennen raskausviikkoa 37, puhutaan ennenaikaisesta lapsivedenmenosta.

“Sikiökalvo on kuin ilmapallo. Jos ilmapallo menee rikki, se tyhjenee. Jos sikiökalvoon tulee reikä, lapsivesi menee joko runsaana tai pikkuhiljaa valuen”, Stefanovic sanoo.

Ennenaikaista lapsivedenmenoa seuraa yleensä ennenaikainen synnytys. On täysin tapauskohtaista, milloin äidin synnytys käynnistetään vai yritetäänkö vauva pitää kohdussa ennenaikaisen lapsivedenmenon jälkeen.

“Ennenaikaista lapsivedenmenoa ei voi vahingossa itse aiheuttaa. Lapsivedenmenoa ei voi myöskään ehkäistä tai pidätellä mitenkään,” Stefanovic sanoo. “Suurin osa äideistä, joilla lapsivesi menee ennenaikaisesti synnyttää viikon sisällä.”

Ilman lapsivettä kohdussa on tulehdusriski. Mitä myöhemmässä raskauden vaiheessa lapsivesi menee, sitä pienempi on vaara menettää vauva. Sikiö on myöhemmillä viikoilla kypsempi, mikä tarkoittaa, että synnytys voidaan käynnistää.

3. Mistä ennenaikainen lapsivedenmeno johtuu?

Ennenaikainen lapsivedenmeno ja siitä johtuva ennenaikainen synnytys ei ole kovin yleistä. Suomessa noin 5–6 prosenttia kaikista vastasyntyneistä syntyy ennenaikaisesti, ja vain noin yksi prosentti syntyy ennen 32 raskausviikon ikää.

“Yleisin syy ennenaikaiseen lapsivedenmenoon on kohdunsisäinen piilevä tulehdus, joka käynnistää ennenaikaisen synnytyksen”, Vedran Stefanovic sanoo.

Toinen syy ennenaikaiseen lapsivedenmenoon on liika lapsivesi kohdussa, jolloin kohtu ei jaksa pitää vettä sisällä. Liian suuri määrä nestettä voi johtua äidin diabeteksesta tai sikiön rakennehäiriöstä, jossa hän ei saa nieltyä vettä.

Kolmas syy ennenaikaiseen lapsivedenmenoon on monisikiöraskaus. Tässä tapauksessa lapsivettä on normaalisti, mutta sikiöt vievät enemmän tilaa. Ihmisen kohtu on raskaudessa tarkoitettu tavallisesti yhdelle sikiölle kerrallaan. Monisikiöisessä raskaudessa ennenaikainen lapsivedenmeno on yleisempää, koska kohtu saattaa supistella ennenaikaisesti.

Harvinainen syy ennenaikaiseen lapsivedenmenoon on äidille tehty lapsivesipunktio. Jos lapsivesipunktio tehdään, se tehdään yleensä raskausviikoilla 15–22. Lapsivesipunktio tehdään ottamalla neulalla näyte lapsivedestä, , jostaa tutkitaan sikiön solujen kromosomeja. Näyte auttaa lääkäreitä arvioimaan sikiön terveydentilaa ja mahdolliset poikkeavuudet, kuten Downin syndrooman. Lapsivesipunktiosta johtuvan ennenaikaisen lapsivedenmeno todennäköisyys on silti hyvin pieni.

4. Mistä tietää, että lapsivesi on mennyt?

Lapsivesi voi mennä ilman supistuksia. Joskus lapsivesi menee vauhdilla ja joskus vesi taas tihkuu vähän kerrallaan ulos. Silloin voi olla vaikea erottaa, onko kyse muunlaisesta emättimen vuodosta. Jos epäilet lapsivedenmenoa, laita alushousuihin side ja seuraa tilannetta.

“Sairaalaan kannattaa olla yhteydessä mielellään liian aikaisin tai pienestäkin epäilyksestä kuin ei ollenkaan”, Stefanovic sanoo.

Raskauden aikana tavallinen valkovuotokin saattaa olla hyvin juoksevaa ja vetistä, mutta tahmeaa. Neste on lapsivettä, jos se on vettä, jota valuu kunnolla ja housut kastuvat.

Lääkäri tekee sairaalassa tarvittavat tutkimukset, joten äidin ei tarvitse tunnistaa vuotoa tarkasti. Jos epäilet lapsivedenmenoa, ota yhteyttä synnytyssairaalan päivystykseen. Asia voidaan varmistaa sairaalassa tehtävällä Actim PROM -tikkutestillä.

5. Milloin lapsivedenmeno on riski?

Mitä myöhemmin lapsivesi menee, sitä turvallisempi tilanne on sikiölle. Jos lapsivesi menee toisella raskauskolmanneksella ja raskaus päättyy ennen 22 viikkoa, puhutaan raskauden keskenmenosta eli raskauden päättymisestä kesken. Raskausviikoista 23. ja 24. eteenpäin on mahdollista pelastaa vauva.

“Sikiön ikä on sikiön painoa tärkeämpi seikka. Jokaisella raskausviikolla sikiölle kehittyy lisää elintärkeitä elintoimintoja”, Stefanovic sanoo.

37. raskausviikon jälkeen lapsivedenmeno on tavallinen raskauden tapahtuma ja siihen liittyy vain vähän riskejä.

“Viimeisellä kolmanneksella ei tarvitse pelätä, että sikiöllä olisi akuutti hätä. Sikiö saa happea ja ruokaa, vaikka lapsivesi olisi lattialla. Jälkikäteen on vain vaara, että kohtu tulehtuu. Sen takia täytyy aina ottaa yhteyttä sairaalaan, kun epäilee että lapsivettä edes tihkuu.”

6. Milloin pitää ottaa yhteyttä sairaalaan?

“Tärkeää on, että aina kun epäilyttää, kannattaa soittaa sairaalaan ja pyytää lisäohjeita. Erityisen herkkänä täytyy olla, jos on riski ennenaikaiseen lapsivedenmenoon, esimerkiksi neuvolassa on todettu että lapsivettä on liikaa, jos on monisikiöraskaus tai jos äidille on tehty lapsivesipunktio”, Stefanovic sanoo.

“Synnytys kotona heti lapsivedenmenon jälkeen on äärimmäisen harvinaista. Lapsivesi ei tarkoita sitä että synnytys alkaa saman tien.”

Ennenaikainen lapsivedenmeno voidaan selvittää sairaalassa tehtävällä Actim PROM -tikkutestillä